Barbin hieno arkku 1:6

14.00

Paketissa on osat yhteen Arkkuun, jota Barbi voi käyttää myös penkkinä tai sohvapöytänä (ja pienet yövieraat majana). Kansi aukeaa nostamalla.

Mitat: Koottavan koivuvanerisen arkun kansi on 10x 6,5 cm. Kootun arkun korkeus on n. 7,5 cm leveys n. 9.3 ja syvyys n. 5.9 cm.

Jos Barbi keksii, että ei halua salmiakkikuvioita  voit kertoa hänelle, että osat voi koota myös toisinpäin, jolloin sisäpuolen sileä pintaa tulee ulkopuolelle ja kuviot jäävät sisäpuolelle.

Aloita kokoaminen nitkuttelemalla osat irti levyistä rauhallisesti. Koekokoa ensin ilman liimaa. Kokoamiseen tarvitset liimaa, esimerkiksi EriKeeperiä (jota saat myös meiltä)  puuliima ja puuta liimaavat askarteluliimat käyvät myös.

Osat ovat käsittelemättömiä. Kuvan arkun olen maalannut osittain akryyliväreillä osan arkusta olen jättänyt puupinnalle. Hiomalla olen tavoitellut käytössä kulunutta tunnelmaa.

Vaneria voi maalata käytännössä millä maalilla vaan tai vahata, lakata, petsata. Tee ihan oma versio. Osien ympäriltä jää vaneria kokeiluja varten.

Vaikka suunnittelin arkun alunperin Barbeille Muumit äkkäsi heti, että tuosta saa hienon pesän/ piilopaikan…

Kuvan tuoli löytyy valikoimista, mutta ei kuulu tähän pakettiin.

 

Kuvaus

Barbin hieno arkku 1:6

Barbin hieno arkku ja tuoli
Barbi on saanut hienon arkun ja tuolin samaa sarjaa. Muumit miettii pitäisikö heidänkin investoida…
Barbin arkku
Oi kuulkaa, olen niiin onnellinen tästä uudesta asunnostani. Voisiko kodikkaampaa olla.

Tässä paketissa on maalaamattomat osat yhteen koottavaan arkkuun.

Gepetto Koottava arkku on käsittelemätöntä kotimaista koivuvaneria ja valmistetaan verstaallamme Kangasalla laserleikkaamalla. Käsittelemätönta vaneria on helppo jatkotyöstää esim. maalaamalla. Vanhahtavan näköisen viimeistelyn saat tehtyä hiomalla pintaa maalin kuivuttua.

Aloita kokoaminen

nitkuttelenmalla osat irti levystä rauhallisesti. Kokoa arkku ensin ilman liimaa havainnoidaksesi mihin kohtiin liima on tarpeen. Kokoamiseen tarvitset yleisliimaa (esim. erikeepperi) arkun voit käsitellä kuten puuesineen: lakata, vahata, maalata…

” Hän tuli kotiin, askarteli hetken
ja pelasti päivänsä ”

Sisältää pieniä osia, ei alle 3v.

Ympäristö

Verstas sijaitsee Kt. Oy Kangasalan Yhteiskylän alueella, jossa noudatamme useita luontoa säästäviä periaatteita. Gepeton koottavat valmistetaan omalla vertaallamme Kangasalla. Konemme hyrräävät ekosähköllä.

Saatavuus

Verstaaltamme (Muurahaispolku 1, 36200 Kangasala) voi käydä noutamassa tuotteita, etukäteen sovittuun (Anu: 050 376 5848 gepetto@gepetto.fi) aikaan. Kangasalla meillä ei ole omaa myymälää.

Osalla jälleenmyyjistämme on myös nukkekotituotteita myynnissä. Jälleenmyyjät löydät sivuiltamme Tuotteiden saatavuus kannattaa tarkistaa etukäteen, kaikilla ei ole koko valikoimaa.

Kalustepaketit saat hankittuahelpoimmin  tilaamalla ne nettikaupastamme. Käyn myös tapahtumissa ja messuilla ympäri Suomea. Näistä tapahtumista löydät tietoaa sivulta tavataan täälä.

Myyntipaikkojen koko ja myytävien tuotteiden valikoima sitä mukaa vaihtelee. Jos haluat hakea  jotain tiettyä , tee ajoissa ennakkotilaus teksti- tai whatsupviestinä 050 3765848 tai sähköpostilla gepetto@gepetto.fi, niin teen parhaani, jotta haluamaasi tuotetta on mukana varattuna sinulle (ei haittaa, jos et pääse noutamaan).

Gepeton koottavat valmistetaan omalla vertaallamme Kangasalla. Konemme hyrräävät ekosähköllä.

”Hän tuli kotiin, askarteli hetken ja pelasti päivänsä”